"Olen käytettävissä – äänestämällä Sinun kansanedustajaksesi."

Lasse Hautala
ehdokas nro 60

Suomi on uuden edessä. Maailma ja Eurooppa ovat muuttuneet. Talous taantuu. Eriarvoisuuden uhka kasvaa. Alueemme ihmiset, yritykset ja yhteisöt tarvitsevat nyt osaavan, kokeneen ja yhteistyökykyisen edustajan.


Kiertueaikataulu

lauantai 1.4.
klo 11-12 Kauhajoen K-Citymarket
klo 12-13 Kauhajoen Halpa-Halli
klo 13-15 Kauhajoen S-market

Artikkeleita

2 huhtikuun, 2023Etelä-Pohjanmaa tarvitsee Eduskunnassa vahvaa sosiaali- ja terveysalan palveluiden puolustajaa. Lasse Hautala on luottamustehtävissään pitkään ollut huolehtimassa seutukunnallisista ja maakunnallisista sote-palveluista. Hän on ollut keskeisesti mukana rakentamassa uutta hyvinvointialuetta ja on tällä hetkellä aluehallituksen puheenjohtaja. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtion budjetista, mihin vaikutetaan Eduskunnassa. Siksi olisi hyvä, että kansanedustajana olisi maakunnasta Lasse, joka kokonaisvaltaisesti ymmärtää sote-palveluiden merkityksen ja joka pystyy huolehtimaan siitä, että ne ovat jatkossakin tasapuolisesti saatavilla Etelä-Pohjanmaan alueella. Lassella on vahva maakunnan yritysmaailman ja elinkeinoelämän tuntemus ja kontaktiverkosto. Hän ymmärtää, että Etelä-Pohjanmaalla on pidettävä huolta yritysten toimintaedellytyksistä ja elinvoimasta sekä sitä kautta ihmisten työpaikoista. Isojokisena on todettava, että Lasse tekee, kun muut vain puhuvat. Hyvä esimerkki tästä on Isojoen ja Päntäneen välisen Isojoentien parantaminen. Sipilän hallituksen kaudella hän hankki tieremonttiin kolme miljoonaa euroa sekä myöhemmin vielä 700 000 euroa eduskunnan ”joululahjarahoja”. Muutkin edustajat ovat asiasta kyllä puhuneet, mutta Lasse on teki konkreettisia tekoja. Tulevallakin eduskuntavaalikaudella Suupohjassa tarvitaan euroja liikenneyhteyksien ja Suupohjan radan parantamiseen. Liikenneinfralla on tärkeä merkitys näille suunnille kaavailluille investoinneille. Siksi tarvitsemme oman edustajan huolehtimaan maakunnan edusta Eduskunnassa.Jukka Vainionpääkunnallisneuvosisojokinen yrittäjä [...] Read more...

Tue kampanjaa - lahjoita tilille:

Pohjanmaamme 2020 ry

FI18 4730 0010 6303 65

Ollaan yhteydessä

lasse.hautala@kauhajoki.fi

0400 361 828