Pia Jaakkola: Läheltä oleva kansanedustaja pysyy paimentamaan meille tärkeitä hankkeita

Meille isojokisille on tärkeä Isojoen ja Päntäneen yhdistävän maantien 661 parantaminen. Lounaiselle Etelä-Pohjanmaalle Suupohjan radan kunnostus on merkittävä asia, kun Kaskisiin kaavaillaan miljardiluokan investointia. Läheltä oleva kansanedustaja pystyy paimentamaan näitä hankkeita.

Suupohjan alueella on huolehdittava seudun elinvoimasta, että nuoret jäisivät alueelle. Tämä tarkoittaa huolehtimista keskiasteen koulutuspaikkojen säilymisestä ja uusien työpaikkojen luomisesta.

Lasse Hautala on pitkään toiminut politiikan eri tasoilla omalla seudulla, maakunnassa ja eduskunnassa. Hän on monipuolinen asiantuntija, jolla on vahvat verkostot. Eduskunnassa hän on ollut aikaisemminkin, joten siellä hän tuntee politiikan pelisäännöt ja osaa viedä yhteisiä tavoitteita eteenpäin.

Pia Jaakkola
isojokinen kotipalveluyrittäjä
Isojoen kunnanhallituksen puheenjohtaja