Eduskunnassa vaikutetaan Etelä-Pohjanmaan elinvoimaan ja sote-palveluiden tulevaisuuteen

Suomessa aloittivat vuoden alussa toimintansa 21 hyvinvointialuetta. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue (hva) huolehtii noin 192 000 ihmisen sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta työllistäen yli 10 000 ammattilaista.

Olen ollut aluehallituksen puheenjohtajana päättämässä maakuntaan rakennettavasta sote- ja pelastuspalveluiden organisaatiosta ja palveluverkosta. Vahva tahto on ollut, että palveluiden on oltava lähellä ihmistä. Siksi meillä on Seinäjoen sairaalan ohella seitsemän sote-keskusta eri puolilla maakuntaa – Kauhajoella, Kurikassa, Ilmajoella, Lapualla, Kauhavalla, Alajärvellä ja Alavudella.

Eduskuntavaaleilla on tärkeä merkitys kotimaakuntamme sote-palveluiden tulevaisuudelle ja työpaikoille. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee nyt valtiolta, joten eduskunnassa vaikutetaan ja päätetään siitä, missä hva-toimipisteet ja sote-työpaikat sijaitsevat sekä millainen on sote- ja pelastuspalveluiden taso.

Etelä-Pohjanmaan väki ikääntyy ja palveluiden tarve kasvaa. Näin ollen sote-alan työntekijöille on kysyntää niin hyvinvointialueen kuin yksityisten tuottajien palveluksessa. On selvää, että tarvitsemme julkisen palveluntuotannon täydentäjinä myös yrityksiä ja yrittäjiä. Siksi on tärkeää, että eduskunnassa on voimaa huolehtia alueen palveluiden ja työpaikkojen tulevaisuudesta.

Meidän on ensi vaalikaudella huolehdittava maakunnan elinvoiman kasvattamisesta, sillä vireä teollinen tuotanto, työpaikat ja investoinnit ylläpitävät sotenkin kaltaisia julkisia palveluita. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla on kuultu viime aikoina hyviä uutisia muun muassa uusiutuvan energian, metsäteollisuuden, akkuteollisuuden ja vetytalouden sektoreilta.

Pohjalaismaakuntiin kaavailtujen hankkeiden arvo on yli miljardi euroa. Näiden hankkeiden sekä maakuntien tie- ja rautatieinvestointien edistäminen tarvitsevat vahvaa edunvalvontavoimaa alueelta. Tähän työhön olen valmis.

Lasse Hautala
kansanedustajaehdokas (kesk.)
Etelä-Pohjanmaan HVA:n aluehallituksen puheenjohtaja