Sakari Tuomisto: Lasse on taitava vaalipiirin edunvalvoja

Kun sain vaalikaudella 2015-2019 seurata läheltä Lassen työskentelyä kansanedustajana, vakuutuin hänen taidoistaan vaalipiirin asioiden edistämisessä. Kansanedustajan on tiedettävä milloin, missä ja miten päätöksiä tehdään ja miten niihin saa jätettyä oman kädenjälkensä. Lassen kokemus ja taidot olivat siinä vahvoja.

Muistiini on jäänyt erityisesti Suomen Kuvalehden otsikolla ”Kotiin päin” julkaistu artikkeli, jossa vertailtiin kansanedustajien toimia oman vaalipiirinsä eteen. Lasse oli 200 kansanedustajan listalla neljäntenä 26:lla vaalipiirin eteen tehdyllä valtiopäivätoimella. Se oli vahva osoitus aikaansaavuudesta edustamansa alueen hyväksi.

Lassen taitavuuden perusta on se, että hän tuntee oman kotiseutunsa ja sen erityispiirteet hyvin. Vaalipiirin maakunnissa on erityisen paljon yrittäjiä, omaishoitajia sekä ruoantuotannon työpaikkoa, joiden puolustajaksi hän aina asettui, kun sille oli pieninkin tarve. Mikään kysymys ei ollut liian pieni tai merkityksetön.

Sakari Tuomisto
Lassen eduskunta-avustaja 2015-2019
Järvenpää (Laihia)