AJANKOHTAISTA
Uusi Eduskunta
- 28.4.2011
Eduskuntavaalit on käyty. Vaalien tuloksia on puitu ja puidaan vielä pitkään niin julkisuudessa kuin nurkkapöydissä. Perussuomalaiset rynni itsensä kärkipaikoille ja oli vaalien ainut voittaja. Kokoomus tuli suurimmaksi puolueeksi pitkään aikaan alhaisimmalla kannatuksella 20,4 %:lla. Puolueiden kampanjoissa eduskunnan päätösvaltaan kuuluvat asiat jäivät paljolti taka-alalle. Kampanjoissa viihteellisyys korostui ja puolueet kampanjoivat yksittäisten ehdokkaiden mediakiinnostavuudella. Osittain se johtuu siitä, että kampanja-aika on lyhentynyt ja äänestäjien huomiota pyritään saavuttamaan lyhyessä ajassa. Se lisää myös populismia kampanjoissa.
Vaalitulos näkyi ja alkoi realisoitua tällä viikolla, kun eduskuntaryhmät sopivat eduskunnan valiokuntien puheenjohtajuuksista. Aikaisemmin on totuttu siihen, että valiokuntien puheenjohtajuudet ovat jakaantuneet pääsääntöisesti kolmen suurimman puolueen kesken ja pienimmät alle 10 %:n kannatuksen saavuttaneet puolueet ovat saaneet yhden puheenjohtajuuden tai jääneet ilman.
Nyt jakajia oli neljä suurinta, joiden kannatus on noin viiden prosentin eron sisällä. Vihreät ja Vasemmistoliitto saivat kumpikin yhden valiokunnan vedettäväkseen. Keskusta sai maa- ja metsätalousvaliokunnan, sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja talousvaliokunnan puheenjohtajuudet. Ne ovat keskeisiä valiokuntia maakuntamme kannalta. Maa- ja metsätalousvaliokunta käsittelee nimensä mukaisesti maatalouteen, metsiin ja metsästykseen sekä kalastukseen liittyvät asiat. Talousvaliokunta käsittelee yrityselämään liittyvää lainsäädäntöä ja sosiaali- ja terveysvaliokunta puolestaan ihmisten peruspalveluihin liittyviä asioita. Keskustalle tärkeitä ovat myös valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston sekä hallinto- ja turvallisuusasioiden jaoston puheenjohtajien paikat.
Valiokuntien puheenjohtajuuksista suuren julkisuuden tulee jatkossa saamaan perussuomalaisten johdettavaksi tulevat valiokunnat. He saivat ulko- ja turvallisuusasioita käsittelevän ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikan, joka on ollut tunnetusti kokoomuksen heiniä. Kunta-, maakunta- ja maahanmuuttoasioita sekä sisäisen turvallisuuden asioita käsittelevä hallintovaliokunta meni myös perussuomalaisille, samoin puolustuksesta vastaava puolustusvaliokunta. Näiden kolmen perussuomalaisille tulleiden valiokuntien toimialaan on kohdistumassa suuria muutoksia. Niitä ovat ulkoasioissa suhtautuminen Euroopan unioniin, hallintovaliokunnassa suhtautuminen kuntarakenteen muutoksiin ja puolustusvaliokunnassa suhtautuminen puolustusvoimien rakenneuudistukseen. Mielenkiintoista on nähdä, miten he niihin muutoksiin tulevat puolueena suhtautumaan.
Vaalituloksen perusteella keskusta menettäisi paikan puhemiehistössä. Perinteisesti oppositiossa on ollut yksi kolmesta suurimmasta puolueesta, jolloin varapuhemiehen paikoista yksi on tullut oppositiopuolueelle. Sen tehtävän kautta on parlamentarismi toteutunut myös opposition suuntaan. Nyt kolme suurinta muodostanevat hallituksen ja sen mukaan saattaa käydä niin, ettei oppositiolle jää paikkaa puhemiehistössä. Aika näyttää miten lopulliset valinnat menevät. Mikäli kolme suurinta katsoo, että vanhasta käytännöstä voidaan luopua, se on sitten niin.
