AJANKOHTAISTA
25.2.2011 -
Turkistuotanto jälleen pyörteessä
Varma vaalien merkki on, kun turkistuotannon vastustajat järjestävät mielenosoituksia ja pyytävät kansanedustajilta kannanottoja turkistuotannosta. Niitä on saanut viime päivinä kokea molempia. Heidän tavoitteensa on, että eduskuntaan valikoituisi enemmistö kansanedustajia, jotka aloittaisivat lainsäädännön valmistelun tuotannon lopettamisesta. Mielestäni laillisen, merkittävän elinkeinon lopettamiselle ei ole ainuttakaan perustetta.
Alan kannalta on valitettavaa se, että myös tämän elinkeinon parissa on muutamia toimijoita, jotka eivät välitä alan säädöksistä. Ne ovat olleet alkulähteinä myös televisiossa julkaistuille videoille, joissa eläimet ovat joutuneet epäasiallisen kohtelun kohteeksi. Samalla on kuitenkin syytä todeta se, että miksi eivät eläinsuojelijoina itseään pitävät ”salakuvaajat” ole tehneet välittömästi ilmoituksia näkemästään. He ovat päinvastoin jättäneet eläimet kärsimysten alaisiksi omalla laiminlyönnillään. Se on eläinrääkkäystä.
Turkisten tuotanto on elinkeino, joka työllistää Suomessa noin 17.500 henkeä, joista suoraan 4.350 työntekijää 1.050 turkistilalla. Välillisten työpaikkojen määrä on 13.200 henkeä. Alueellisesti tuotanto on erityisen merkittävää Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien pohjoisosissa. Huomion arvoista on myös se, ettei tuotanto saa tukea valtiolta. Turkisala on merkittävää vientitoimintaa. Vientiin nahoista menee 98 % ja niistä tulee vientituoja noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Suomi on turkistuotannossa myös kansainvälisesti arvostettu toimija.
Turkistuotanto hyödyntää eläinten rehussa muusta elintarviketuotannosta syntyviä sivutuotteita. Kotimainen teurasjäte päätyy merkittäviltä osin turkiseläinten hyödyksi. Lisäksi rehuna hyödynnetään mm. silakkaa, jota elinkeino käyttää niin paljon, että sillä on merkitystä jopa Itämeren tilan parantumiseen.
Jatkossa turkistarhauksen kehittämistä tulisi tehdä enemmän yhdessä tarhaajien kanssa. Syytä olisi puuttua niihin lainsäädännön epäkohtiin, jotka estävät tarhaajaa antamasta riittävän nopeasti ja tehokkaasti eläimelle tarpeellista lääkekuuria rehun mukana. Rehuun sekoitettu lääke antaisi nopeasti avun todettuun sairauteen.
Kulunut talvi on osoittanut, että turkispukineille on tarvetta niin Suomessa kuin maailmallakin. Polyestereistä ja muista pääsääntöisesti öljypohjaisista raaka-aineista tehdyt keinokuidut eivät pidä pakkasta loitolla. Turkispukine on laadukas ekologinen tuote, joka siirtyy usein kestävänä tuotteena sukupolvelta toiselle.
